Kaupan lankahyllyyn ilmestyi joskus kevättalvella kevään uutuuslangat. Novitan Rytmi nosti heti hymyn huulille. Herkkuvärit.
Saman tien nousi mieleen joskus netin syövereissä nähty mekko-ohje. Ainoa vaan kun en muistanut, että missä. Metsästelin sitä sitten aikani, kunnes löysin. Tekstiiliteollisuuden Perhonen. Koko on 80 senttiselle ja meiän keskimmäinen on metrin. Puikot on 4 ja Rytmin suositus on 5-6. No sovelletaan.
Otin viispuolen puikot ja aloin tekemään. Ensimmäisen aloituksen purin ja vähensin parikymmentä silmukkaa. Toisestakin tuli reilu, mutta kesällä se ei haittaa.
Perhonen aloitetaan ylhäältä alaspäin, kaula-aukon tein noin suunnilleen ohjeen mukaan. Sitten piti varioida, ettei kainalot ole navan korkeudella.
Helmaa kudoin sen verta kuin viidestä pikkukerästä tulee. Reilun mittainen kesätunikahan siinä. Vielä kun nuo takana näkyvät lumikasat sulaa pois ni jo sopii kesähelmojen heilua :) (Kumpparitkin voi vaihtaa sit sandaaleihin :)) Ohjeessa olevan taskun jätin kokonaan pois.
Lempparimekko ainesta, ensin tämä meni tytön omaan jemmaan. Toisena tätä ei olisi saanu ottaa pois päältä. Lempivaatteet aina harmittaa, kun ne jää pieneksi. Tätä voi pitää pitkään, ensin tunikana ja myöhemmin paitana. Kaula-aukko jäi hieman suureksi, jos se käytössä haittaa ni täytyy virkata siihen vielä kerros tai pari niin pienenee vähän.
Ihana perhonen
VastaaPoistaKiitos
PoistaIhastuttava tunika kertakaikkiaan!
VastaaPoistaKiitos!
Poista